Mielenterveysviikko – liikunta ja yhdessä liikkuminen

Liikunnan ja hyvinvoinnin yhteys on näytetty toteen niin moneen kertaan, että sitä ei voi kiistää. Liikunta luonnollisesti tukee fyysistä jaksamista, mutta on tärkeää myös henkiselle hyvinvoinnille. Tästä syystä olisi niin tärkeää löytää meille itse kullekin oma tapamme olla liikkuva ihminen.

                      Valitettavasti puhe liikunnasta on usein syyllistävää: On ohjeita, kuinka paljon pitäisi VÄHINTÄÄN liikkua saadakseen tietyt terveyshyödyt, on otettava askelia riittävä määrä, muistettava lihaskunto ja on hengästyttävä tarpeeksi saadakseen maksimaaliset hyödyt liikunnasta.

Jos jaksaminen on muutenkin heikkoa ja liikkeelle lähteminen vaikeaa, saattavat tarkat ohjeistukset rohkaisun sijasta lamata entisestään. Miksi lähteä liikkeelle, jos ei kuitenkaan yllä ihanne suorituksiin?

                      Onneksi viime aikoina liikuntakeskusteluun on tullut myös armollisia virtauksia: Kunnianhimoisten tavoitteiden sijaan on todettu, että kaikki liikkuminen on hyvästä.  Jos suuret askeltavoitteet tuntuvat toivottomilta, voi ajatella, että jokainen otettu askel on voitto ja jokainen liikkeelle lähtö on hyväksi. Kuulin hienon ajatuksen, joka kuului, että ihminen ei ole liikuntaa varten vaan liikunta ihmistä varten. Omaa liikkuvuuttaan voikin alkaa rakentaa tältä pohjalta.

                      Mikä on sinun lempeä tapasi olla liikkuva ihminen? Mihin aikaan voisit lähteä ulos, oletko aamuihminen vai ulkoiletko mieluummin illalla katulamppujen valossa? Ovatko sinua varten hitaat kävelyt luonnossa vai viihdytkö enemmän sisäliikuntapaikoissa? Pidätkö siitä, että treenaat kunnolla tietyn ajan, vai tulisiko sinun liikuttua helpommin, jos ripottelet pieniä liikuntasessioita päivään?

                      Liikunta voi olla erityisen haasteellista silloin, jos olet masentunut. Tutkimuksissa on todettu, että liikunta on yksi tehokkaimpia masennuslääkkeitä (eikä siinä ole sivuvaikutuksia). Mutta mistä syvällä pimeässä oleva ottaa voiman lähteä liikkumaan? Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee se, että vakavasti masentunut ei välttämättä saa liikunnasta sitä välitöntä mielihyvää, minkä monet muut saavat. Silti rohkaisen lähtemään liikkeelle, vaikka kuinka pienille lenkeille. Ajattele liikuntaa lääkkeenä, jonka otat joka päivä. Vaikka itse et jaksaisi toivoa, sinulla on toivottavasti ympärilläsi ihmisiä, jotka näkevät masennuksesi ylitse. Joku päivä toivo voi jälleen nousta.

– Marjut, Voimaa ja valoa elämään -hankkeen (ESR+) vapaaehtoinen